Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koti. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Vee Speersin juliste


Alakerran lipaston päälle on ilmestynyt jotakin uutta. Nimittäin uusi taulu.  Samaisia julisteita näkyy paljon blogeissa, mutta itse törmäsin näihin vasta ystäväni kautta, ja ihastuin. Vee Speersin julisteet ovat osa aika rankkojakin, mutta valikoimista löytyy kuvia myös herkemmille silmille. Itse punnitsin kahden julisteen välillä ja päädyin lopulta tähän mekkotyttöön, koska halusin myös vähän väriä alakertaan ja toinen ehdokas olisi ollut pääosin valkoinen. 
  
Olin aikeissa ostaa vaaleaa puuta olevat kehykset, mutta kun vartavasten niitä lähdin ostamaan, olivat ne loppu. Aluksi ajattelin mustan hukkuvan liikaa seinän väriin, mutta päätin kuitenkin ostaa kehykset ja nyt kun katsoo niin ehkä se puunsävy olisi ollutkin liikaa.
Oma julisteeni on tilattu täältä. Ystäväni hoiti meidän tilauksen, mutta käsittääkseni tilaaminen on melko helppoa ja julisteet tulivat viikon sisällä tilaamisesta. Mielestäni tuo juliste sopii upeasti tuohon mustaan seinään ja näyttää raikkaalta. Katsotaan jääkö taulu nojaamaan seinään vai nostetaanko se seinälle, jolloin se tarvitsee ehdottomasti kaverin ;) Uskon että Vee Speersin julisteet jakavat paljon mielipiteitä ja niistä joko tykkää tai ei.
 Mitä mieltä siellä ollaan? 

Laura





tiistai 14. lokakuuta 2014

Uusi hyllykkö seinälle

Tyhjä olohuoneen seinä on nyt saanut täytettä. Tässä aikaisemmassa postauksessa pohdin, mitä seinälle voisi laittaa ja lopulta päädyin Ikean Ekby/Gällö hyllykköön. Se on siro ja sopivan kokoinen tv-tason ja takan väliin. Väriksi valikoitui valkoinen, koska halusin hyllyn sulautuvan seinään mahdollisimman hyvin, ja esineet tulevat paremmin esille. Aluksi mietin puun värisiä hyllyjä, mutta ehkä se olisi jo ollut liikaa, koska eri puunsävyjä yläkerrasta jo löytyy melko paljon.  
Somistus on vielä vähän kesken, mutta halusin kuitenkin napata jo kuvat hyllystä.  Itse pidän kovasti kaikesta betonimaisesta ja rouheasta, ja se näkyy hyllyn tavaroista. Kultaiset kehykset löysin kirppikseltä, ja niihin olisi vielä hakusessa kivat printit. 
Viherkasvit tuovat piristystä ja raikkautta olohuoneeseen. Seinähyllyllä kasvit ovat turvassa. Meillä kun oli yksi iso viherkasvi lattialla ruukussa, mutta se sai lähteä alakertaan, koska jostain syystä aina kun silmä vältti, niin mullat olivat lattialla.
Nyt olen tyytyväinen, että saimme hyllykön, johon saa esille kehyksiä, kukkia ja vaikka astioita. Tv-tason toiselle puolelle olisi hakusessa jonkinlainen siro jalkalamppu tunnelmaa tuomaan. Hyllyn alle ajattelin laittaa pari koria tai vastaavaa, joista ainakin toiseen saisi polttopuut ja toiseen vaikka leluja tai lehtiä.


Oliko hylly mielestänne hyvä hankinta?

Laura

torstai 28. elokuuta 2014

Tytön huoneen verhot

Tilasin cellbesiltä tytön huoneeseen jo alkukesästä  pimentävät sivuverhot. Verhoissa kesti n.6vk että ne saapuivat. Eli käytännössä koko kesä mentiin ilman pimennysverhoja, päiväpeitto ikkunassa. Kun verhot sitten viimein saapuivat, niiden pimennysteho oli todella huono ja väri melko kellertävä valkoisen sijaan. Ajattelin kuitenkin, että ne pidetään koska niitä niin kauan odoteltiin, ja en jaksanut enää alkaa etsimään uusia. No pari viikkoa siinä sitten meni ja totesimme yhdessä että verhot lähtee. Hommaamme sitten ensi kesäksi rullaverhon tai vastaavan. 
Uusia verhoja etsiessä minulla oli selvä visio kankaasta, jonka tytön huoneeseen haluaisin. Jonkinlaista satumetsää tai vastaavaa, vaaleissa väreissä. Luulen että tämä visio tuli joskus jostain tapetista, koska kankaana tällaista en löytänyt. Päädyin lopulta ostamaan kodin1:stä vaalean harmaan/valkoisen annon kankaan.

Valitettavasti en saanut kunnon kuvia otettua kun verhot ovat paikallaan. Joka päivä on ollut niin pimeää ja synkkää. Ainakin silloin kun olen kameran kanssa heilunut.Siksi osa kuvista on vähän valottuneita tai muuten vain väärän värisiä.
Verhot tuovat kuitenkin kivaa raikkautta tytön huoneeseen, koska seinät ovat vanhan roosan väriset ja aika hallitsevat.
Ja vaikka väitin, etten mikään ompelija ole niin saattaa olla, että taas vähän innostuin. Siitä luvassa postausta myöhemmin.

Laura







sunnuntai 10. elokuuta 2014

Parisuhdeilta

Siskoni soitteli viikolla, josko hän voisi ottaa Adaa hoitoon ja sovimmekin yökyläilyn perjantaiksi. Ajattelin pitkästä aikaa yllättää tuon toisen puoliskon ja järkätä meille vähän yhteistä aikaa. Parisuhdeaika jää väkisinkin vähän vähemmälle näin normaali arjessa pikkulapsen kanssa, joten joskus on vain otettava aikaa sen hoitamiseen. Kyllähän me vietämme lähes kaiken vapaa-ajan yhdessä, mutta perheenä, eikä siinä tule 100% huomioitua sitä toista. Tottakai myös se on ihanaa mutta joskus on hyvä olla ihan kahdestaan, muistaa taas millainen se toinen ihminen oikeasti on.Arjessa kun helposti on pientä kiirettä ja stressiä ilmassa.
Mitään sen erikoisempaa en kuitenkaan suunnitellut . Järjestin illallisen maailman parhaimmassa paikassa, eli kotona. Kokkasin ensimmäistä kertaa pestopastaa ja lisukkeeksi tomaatti-mozzarella "kiekkoja".  Jälkkäriksi tein vielä pannacottaa. Herkullinen ateria kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Illan päätteeksi saunoimme ja katsoimme superhauskan leffan  "We're the Millers". Huumori upposi meihin täysin. Leffa eväinä tietysti iso kasa irtokarkkeja. Aamulla nukuimme pitkään ja sain vielä aamukahvitkin sänkyyn (tästä illalla muistuttaneena).Ei yhtään hassumpaa!Pitäisi vain muistaa näitä hetkiä järjestää vähän useammin. Tähän on hyvä lopettaa kesäloma ja katsoa mitä se arki tuokaan tullessaan.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Laura




maanantai 21. heinäkuuta 2014

Mustavalkoista eteiseen

 Olen etsiskellyt eteiseemme jo tovin mattoa, mutta aina se vain on jäänyt ostamatta. Oikeastaan siksi etten ole osannut päättää minkälaisen maton haluan. Raitamattoa olen monessakin paikassa katsonut, mutta valko/beigenä. Totesimme kuitenkin, että se olisi ollut liian arka väri eteiseen. Jostain syystä minulle aina nauretaan kun olen ostanut uuden kynnysmaton ja väriltään se on aina ollut beige tai valkoinen, käytännöllisyys ennen kaikkea, eikö ;) No, nyt kuitenkin huomasin Askon sivuilla puuvillaisen mustavalkoraidallisen Block maton olevan tarjouksessa ja päätimme hakea sen samantien. Kuvittelin mustavalkoisen olevan liian hallitseva tuohon vaaleaan eteiseen, mutta oikeastaan se tuo ihan kivaa piristystä ja raikkautta. Eteisessä on kaunis valkoinen laattalattia joten olen tykännyt siitä ihan ilman mattoakin, mutta ärsyttää olla sitä kokoajan siivoamassa ja onhan se aika viileä varsinkin sitten syksymmällä. Vielä puuttuu pikkueteisestä sopiva matto johon saa suurimmat liat pyyhittyä niin pysyy tämä vähän siistimpänä.



Laura



tiistai 1. heinäkuuta 2014

Vaalea olohuoneemme

Esittelen teille miltä olohuoneessamme näyttää tällähetkellä. Olohuone oli oikeastaan ainoa huone missä päästiin helpolla remontin suhteen. Kirkkaan oranssin ja keltaisen sävyiset seinät saivat vain uutta maalia pintaan. Kaikki seinät siis maalattiin valkoiseksi, jolloin huone näyttää entistä avaremmalta. Vanha lattia oli mielestämme kaunis, vaaleaa puukuvioista laminaattia, joten se sai jäädä. Sisustuksessamme on paljon vaaleaa tammea ja valkoista joten luultavasti tuon tyylisen lattian olisin jokatapauksessa valinnut.
Tauluseinään kaipailen uusia kuvia. Vihreän sävyiset kuvat ikeasta oli hätäostos, väri ei kuulu niihin lemppareihin. Ne eivät siis ole tulleet jäädäkseen.  www.walldesign.fi osoitteessa on kivan näköisiä kuvia, ehkä tilailen sieltä kun löydän sopivat.
Sohvapöytänä toimii Hayn iso tarjotinpöytä. Sopivan siro ja kuitenkin tarpeeksi iso. Hayn nojatuoli vaihtelee useasti paikkaansa. Se sopii oikeastaan mihin vain. Alunperin olin ajatellut sitä tytön huoneeseen, mutta olohuone kaipasi nojatuolia ja sopivaa ei ole vielä löytynyt, joten toistaiseksi se saa pysyä nyt olkkarissa. 
 Lattialla on kaksi mattoa vierekkäin, mutta sulautuu hyvin yhdeksi matoksi. Ne on ostettu n.7 vuotta sitten Anttilasta ja ovat olleet kokoaikaisessa käytössä. Välillä makuuhuoneissa, olkkarissa, missä milloinkin. Todella hyvä laatuiset. En luovu niistä varmaan ikinä! 
Olohuoneen yhdessä nurkassa komeilee takka. Se on ollut ahkerasti käytössä myös kesällä, kun aurinko ei tahdo täällä näyttäytyä. Mikäs sen ihanampaa kun sateisena päivänä laittaa takkaan tuli ja istuskella sitä katselemassa.Onhan siitä tietysti lämmityksenkin kannalta hyötyä! :)
 Tuo seinä onkin sitten täysin keskeneräinen, mutta päätin kuvata sen silti. En ole varma tehdäänkö itse seinälle vielä jotain, mutta toistaiseksi se saa pysyä valkoisena. Tv kiinnitetään seinään ja saattaa olla että hankimme vielä yhden bestå kaapin ikeasta kaapiston jatkoksi. Kovin täyden näköistä en seinästä halua, mutta jotain siihen olisi kiva saada. Ehkä pienempi string hylly voisi löytää paikkansa siitä. Takan viereen on tulossa jonkinnäköinen puuteline jolloin itse polttopuut toimivat kivana sisustuselementtinä. Toki ideoita otetaan myös vastaan.
Tämä kuva on otettu aiemmin keväällä, jolloin tuossa on vielä pienempi matto. Mutta ehkä kokonaisuuden hahmottaa nyt paremmin. Mitäs piditte?


Laura

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Takapihan muutos

Heti kun ilmat alkoivat lämmetä ja suurimmat kiiret sisätöissä helpottivat, hyökkäsimme pihan kimppuun. Tai siis Tomas hyökkäsi. Piha oli entisten asukkaiden jäljiltä jo ihan ok kunnossa. Halusimme kuitenkin tehdä pieniä muutoksia. Talvinen kuva on yksi asunnon myyntikuvista joka on yläparvekkeelta otettu. Suurimmat muutokset tehtiinkin kuvassa näkyvään osioon.  
Minä en tosiaan ole mikään viherpeukalo, hyvä että voikukan tunnistan. Joten kukkamaita tähän pihaan oli minun taitoihin ja kiinnostukseen nähden aivan liikaa. Puuvajan oikealla puolella on siis kukkapenkki joka ulottuu kasvulaatikoihin asti. Vasemmalla puolella kuvassa näkyy myös kukkapenkki joka on kivillä reunustettu. Se ulottuu talomme seinään asti, eli on n. 2krt isompi kuin kuvassa. Myös vajan takana on pieni kasvimaa, sieltä löytyi raparperia ja mansikkaa. Ne kyllä kelpaavat minulle. :)

Ensimmäinen projekti oli terassin laudoituksen purkaminen. Päätimme että uusi terassi tehdään samoista laudoista, ne kun olivat ihan hyvässä kunnossa ja tavaraa oli tarpeeksi. Lautaa oli kahden väristä joten päätimme laittaa vuorotellen tummaa ja vaaleaa (väriero ei siis ollut kovinkaan suuri). Tietääkseni terassia oli laajennettu viime kesänä, joten eivät ne laudat kovin vanhoja edes olleet. Terassi pieneni jonkin verran, ja sai vähän uutta muotoa. 

Seuraavaksi kaivettiin ylös puuvajan vieressä oleva kukkapenkki. Tarkoituksena istuttaa nurmikko sen tilalle. Ensin kärrättiin lisää maata jotta alue vähän tasoittuu. Maa oli aika muhkuraista ja siinä riitti työtä että sen sai tasaiseksi. Tosin helppo minun on puhua, en tainnut sitä itse paljoakaan tasoitella :D 

Sitten vielä "muutama" säkki multaa
Nurmikko istutettu. 
Takapiha on nyt ainakin hetkeksi taputeltu. Muutos on mieluinen ja onnistunut. Piha on paljon kotoisamman ja raikkaamman näköinen kuin ennen. Yritän vielä saada itseni innostumaan puutarhahommista. Tai olenkin innostunut ja rakastan kukkia, mutta en vain osaa hoitaa niitä tai ylipäänsä tunnistaa. Ehkä ensi kesänä pyydän äitini apuun, hän on haka näissä hommissa. Uskon kyllä että meidän pihalla tullaan näkemään enemmän istutuksia ruukuissa, kuin maassa. Ne ovat enemmän minun mieleeni.

Se vihertää jo!



Laura







lauantai 14. kesäkuuta 2014

Pintaraapaisu uudesta kodistamme

Vanhassa asunnossamme alkoi vähitellen neliöt loppua kesken, en sano että emme olisi vielä pärjänneet vähän ahtaamminkin, mutta uuden asunnon etsintä alkoi oikeastaan sattumalta viimevuoden lopulla. Näin yhden kivan kohteen myynnissä ja se ehti valitettavasti mennä ennen kun saimme vanhan asuntomme myytyä.Siitä sitten pettyneenä jatkoin kuitenkin myytävien asuntojen selailua ja jälkeenpäin voi sanoa, että onneksi emme saaneet sitä ensimmäistä asuntoa sillä muuten emme olisi tässä. Tämä nykyinen tuli kuin tilauksesta. Juuri täydellinen meille, paljon parempi kuin se aikasemmin haluttu asunto. Parempi sijainti, parempi kunto, valoisa, tilava piha, takka, listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Muutimme maaliskuussa uuteen rivitalokolmioomme. Asunto on periaatteessa kolmitasoinen. Keskikerroksesta tullaan sisälle, jossa ovat tuulikaappi ja melko tilava eteinen. 
Yläkerta on yhtä avaraa tilaa, siellä sijaitsee keittiö ja olohuone. Pikkuvessa on tietysti oven takana :)
Alakerrassa on kaksi makuuhuonetta, kylpyhuone ja sauna.

Heti asunnon saatuamme teimme pientä pintaremonttia. Alakerrassa uusittiin kauttaaltaan lattiat ja seinät maalattiin. Keittiö uusittiin kokonaan. Yläkerran seinät saivat valkoista maalia pintaan. Parissa viikossa asunto oli muuttovalmis, muttei lähellekkään valmis. Eikä ole vieläkään.Keittiöstäkin uupuu vielä muutamia juttuja, ovien säätämistä, peitelevyjä ym. Teemme remonttia sen mukaan kun ideoita syntyy ja rahapussi antaa myöden. 

Seinät ammottavat vielä tyhjyyttään lähes joka huoneessa, lukuunottamatta muutamaa kuvaa olohuoneen seinällä. Tehosteseinää olen ajatellut ainakin alakerran aulaan, mahdollisesti sisustuskiveä, se tuo mielestäni kodikkuutta ja lämpöä lähes valkoiseen kotiimme. 
Tavarat etsivät vielä paikkaansa (lähes joka päivä), ja paljon on vielä hankittavaa/tehtävää. Sen olen todennut, että kiirehtien tulee yleensä vain vääriä valintoja, ainakin minun kohdallani,joten parempi ottaa vähän rauhallisemmin. Mutta niinhän se menee, että kodin sisustaminen kestää monta vuotta ja elää kokoajan. Tavoitteena tyytyväisyys :)


Joka huoneesta tulee ajallaan oma ennen-jälkeen postaus kuvien kera.

Mukavaa lauantaita!