lauantai 14. kesäkuuta 2014

Pintaraapaisu uudesta kodistamme

Vanhassa asunnossamme alkoi vähitellen neliöt loppua kesken, en sano että emme olisi vielä pärjänneet vähän ahtaamminkin, mutta uuden asunnon etsintä alkoi oikeastaan sattumalta viimevuoden lopulla. Näin yhden kivan kohteen myynnissä ja se ehti valitettavasti mennä ennen kun saimme vanhan asuntomme myytyä.Siitä sitten pettyneenä jatkoin kuitenkin myytävien asuntojen selailua ja jälkeenpäin voi sanoa, että onneksi emme saaneet sitä ensimmäistä asuntoa sillä muuten emme olisi tässä. Tämä nykyinen tuli kuin tilauksesta. Juuri täydellinen meille, paljon parempi kuin se aikasemmin haluttu asunto. Parempi sijainti, parempi kunto, valoisa, tilava piha, takka, listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Muutimme maaliskuussa uuteen rivitalokolmioomme. Asunto on periaatteessa kolmitasoinen. Keskikerroksesta tullaan sisälle, jossa ovat tuulikaappi ja melko tilava eteinen. 
Yläkerta on yhtä avaraa tilaa, siellä sijaitsee keittiö ja olohuone. Pikkuvessa on tietysti oven takana :)
Alakerrassa on kaksi makuuhuonetta, kylpyhuone ja sauna.

Heti asunnon saatuamme teimme pientä pintaremonttia. Alakerrassa uusittiin kauttaaltaan lattiat ja seinät maalattiin. Keittiö uusittiin kokonaan. Yläkerran seinät saivat valkoista maalia pintaan. Parissa viikossa asunto oli muuttovalmis, muttei lähellekkään valmis. Eikä ole vieläkään.Keittiöstäkin uupuu vielä muutamia juttuja, ovien säätämistä, peitelevyjä ym. Teemme remonttia sen mukaan kun ideoita syntyy ja rahapussi antaa myöden. 

Seinät ammottavat vielä tyhjyyttään lähes joka huoneessa, lukuunottamatta muutamaa kuvaa olohuoneen seinällä. Tehosteseinää olen ajatellut ainakin alakerran aulaan, mahdollisesti sisustuskiveä, se tuo mielestäni kodikkuutta ja lämpöä lähes valkoiseen kotiimme. 
Tavarat etsivät vielä paikkaansa (lähes joka päivä), ja paljon on vielä hankittavaa/tehtävää. Sen olen todennut, että kiirehtien tulee yleensä vain vääriä valintoja, ainakin minun kohdallani,joten parempi ottaa vähän rauhallisemmin. Mutta niinhän se menee, että kodin sisustaminen kestää monta vuotta ja elää kokoajan. Tavoitteena tyytyväisyys :)


Joka huoneesta tulee ajallaan oma ennen-jälkeen postaus kuvien kera.

Mukavaa lauantaita!

                                                










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti