torstai 27. marraskuuta 2014

Hiljaista

Tervehdys torstai iltaan! Blogi on valitettavasti pysynyt hiljaisempana ,mutta aikaa ei vain ole ollut kirjotella ja se suuresti harmittaa, tämä kun on itselle muodostunut todella tärkeäksi harrastukseksi. Normaalisti teen blogijuttuja iltaisin tytön mentyä nukkumaan, mutta nyt on ollut niin väsyttäviä päiviä,että en vain ole millään jaksanut iltaisin avata konetta tai sitten on ollut tekemättömiä töitä ja pääsen niiden kimppuun vasta tytön mentyä nukkumaan. No tähänkin on taas "pätevä" syy.

Kirjoittelin jo aikaisemmin että meillä ei ole mennyt ihan käsikirjoituksen mukaan tämä syksy. Itsellä nyt päälimmäisenä ollut tämä selkä, joka vaivaa edelleen eikä tunnu helpottavan. On parempia päiviä, ja huonompia, mutta ei hyviä. Se kiristää kummasti pinnaa. No viime viikolla kävi ikävämpi juttu kun mies sahasi töissä sirkkelillä sormeen (tottakai oikeaan käteen).No nyt olemme molemmat sitten puolikuntoisia. Tomas on nyt ollut viikon sairaslomalla, mikä on ihan mukavaa että saadaan viettää yhteistä aikaa ja olla yhdessä kotona. Mutta käsi on ollut kyllä täysin pois käytöstä, joten kaikki hommat ja tytön hoito on jäänyt täysin mun vastuulle, ja suoraan sanottuna paskalla selällä se on aika rankkaa. No mutta onneksi on miehellä sormet tallella, ja kipukin jo vähän helpottanut. Eiköhän tämä kaikki tästä iloksi taas muutu, ja näinä hetkinä tällaisen negatiivarin on hyvä opetella vähän sitä positiivisuuttakin! :)
Viime perjantaina juotiin kuoharit vuosipäivän kunniaksi!

Laura





4 kommenttia:

  1. Voi ei, tosi kurjaa että ootte molemmat nyt sairastellut. Mutta onneksi negatiivisten asioiden jälkeen yllensä tapahtuu myös jotain kivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No täytyy vain toivoa että iloks muuttuu! :) Heti tänä aamuna tuli takapakkia kun vasta nyt huomattiin että T:n sormi onkin murtunut, joten nyt on taas vähän pidempi paranemisaika :( Että mielellään lainaisin sun positiivisuutta vähäks aikaa!

      Poista
  2. Voi ei, tsemppiä teidän arkeen! Toivottavasti selkäsi ja miehen käsi parantuvat pikaisesti! Ja toivottavasti jossain vaiheessa aikaa bloggaukselle taas löytyy paremmin, sillä blogiasi on kiva käydä lukemassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Kyllä tämä tästä vielä helpottaa. Mukavaa kun viihdyt blogin parissa :)

      Poista