sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Tuunatut ruukut

 Tässä tämä lupaamani postaus ruukkujen uudesta ilmeestä, jonka voin nyt toteuttaa, koska lopputulos oli sitä mitä odotinkin :) Olin siis etsimässä kaupoista betonimaisia rouheita ruukkuja niille murateille joita ostin, mutta en löytänyt mistään sopivia. Muistin että autotallissa lojui turhakkeena kaksi ruskeaa ruukkua, mutta väri ei oikein sovi sisustukseemme tällähetkellä. Maalauskaan ei oikein innostanut, koska halusin nimenomaa sitä elävää pintaa ja ruukut oli tietysti saatava äkkiä käyttöön ,joten työ oli tehtävä sillä mitä kotoa löytyi. Remontista jäi laastia (märkätilatasoite) joten ajattelin koittaa ruukun päällystämistä sillä.
Sekoitin laastin ihan näppituntumalla, ilman mitään tarkkoja mittasuhteita. Sitten vain aloin levittämään laastia ruukun pintaan ja muokkasin niin kauan että pinnan kuvio miellytti ja kaikki paikat tulivat peittoon. Levittämiseen käytin pakkelilastaa. Kuivumisaika on n. 1 vrk, mutta hätäisenä istutin muratit jo heti seuraavana aamuna. 
Koko hommaan meni n. puoli tuntia jos mukaan lasketaan laastin valmistus aika jolloin piti odotella n.15 min ennen levitystä. Ei siis kovin pitkä projekti ja kaiken lisäksi vielä ilmainen. Ruukuista tuli mielestäni aikas mageet ja sellaiset mitä olin kaavaillutkin, tuovat kivaa särmää sisustukseen. Toisen ruukuista sijoitin olohuoneen pöydälle ja toinen löysi paikkansa yöpöydältäni makuuhuoneestamme.
Mitäs pidätte ruukkujen uudistuksesta? :)

Laura




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti