sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Sunnuntain höpötyksiä

Terkut täältä kaaoksen keskeltä, Meidän loppuviikko on ollut aika kiireinen,taas. Kotona ollaan kyllä oltu, mutta lähes taukoamatta kylpyhuoneen kimpussa.Tomas tietysti on enimmäkseen remppaillut, ja minä ja Ada sitten käyty kaupoilla hakemassa puuttuvia tarvikkeita,ja yritetty pysyä pois tieltä. Tällaista edestakas juoksemista tämä on ollut.  Taas yksi hyvä puoli, että asunto on kahdessa tasossa. Alakerrassa kaikki tavarat ovat levällään, mutta yläkerrassa pystytään elämään ihan normaali elämää. Itsellä ei nyt niin väliä, kun kyse on vain muutamasta päivästä, mutta tytön kannalta kiva että saa olla puhtaassa tilassa ja leikkiä rauhassa :)

Eilen aamulla käytiin Adan kanssa pyöräretkellä, siskoni tontilla. Kuvittelin matkan melko lyhyeksi, mutta edestakaisin matkaa tulikin lähes 30km. No hyvin tuntui tyttö viihtyvän pyörän kyydissä vaikka matka niin pitkä olikin. Äitikin sai siinä samassa vähän liikuntaa ja raitista ilmaa. Taisi reissu myös väsyttää, koska pari kilometriä ennen kotia, neiti nukahti "takapenkillä".

Tänään jouduin vielä käydä ostamassa uuden altaan ja palauttamassa perjantaina ostetun, koska se olikin väärän kokoinen. Samalla kävin pika ostoksilla kaupungilla. Muuten ollaankin sitte tytön kanssa vietetty lepopäivää. Luulen että mun flunssakin alkaa olla selätetty, mutta Tomas taitaa olla seuraava uhri. Onneksi kylppäri alkaa olla melko valmis ja loma jatkuu, niin saamme kaikki vähän lepäillä ja kerätä voimia.

Ollanko siellä pysytty terveinä?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti