lauantai 6. syyskuuta 2014

Saumafix hehkutusta

Monet ovat varmasti kuulleet näistä saumojen fixaus tuotteista.Minäkin olen, mutten uskonut niiden yllättävän näin positiivisesti. Kokemuksia olen jonkinverran lukenut, ja olinkin siinä ajatuksessa, että tämä paljon puhuttu ja käytetty saumakynä käy saumojen maalaamiseen.Se onkin tarkoitettu maalattujen saumojen päälle (tai näin minulle infottiin). Syystä että sauma on niin huokoinen ja imee vain tuotteen. Saumafix taas sopi paremmin vanhaan käsittelemättömään saumaan.


Vasemman puolinen kuva on ennen ja oikea jälkeen. Kuvat on taas otettu keinovalossa, koska kylppärissä ei tällähetkellä ole kuin työvalo, mutta eron huomaa jo tuossa. Saumat olivat aivan kellastuneet ja tahraiset. Nyt ne on kirkkaat ja valkoiset.
Työhön kului n. 2-3h. Päivää ennen pesin seinät ja saumat. Sitten seuraavana päivänä levitettiin aine saumoja pitkin pienellä pullolla, jonka päässä oli sieni. Maalasin aina pienen alueen kerrallaan, ja sitten pyyhin laattoihin osuneet maalit karhealla sienellä puhtaaksi. Työstäminen oli siis melko vaivatonta ja nopeaa.
Toivotaan että aine myös pysyy ja että saumat pysyvät kauniina pitkään.
Remontti on aika hyvällä mallilla, joten mahdollisesti jo ensiviikolla siitä lisää postauksen merkeissä :) 
 
Onko joku muu testannut saumafixiä?
 
 
Laura
 




2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Moikka. Tosi hyvin! Vanhat saumat eivät pilkota edes suihkun läheisyydessä.

      Poista