perjantai 5. syyskuuta 2014

Muutoksia kylpyhuoneeseen

Meillä on täällä taas meneillään pienimuotoinen remontti. Aloitimme eilen extempore fiksailemaan kylpyhuonettamme ja siinä samassa vähän saunaakin.Kylpyhuone on ollut To do listalla jo pidempään ja nyt sattui sopiva sauma remontille. Päätimme jo aikaisemmin että laattojen vaihdot saa jäädä ja teemme vain pienen pintaremontin. Kokosin itselleni vähän suuntaa antavia kollaaseja jotta hahmotan paremmin itsekin mitä haluan ja ajattelin jakaa ne myös teille.Laatat meillä ovat valkoiset ja kalusteet tulevat olemaan mustaa ja valkoista.  
Hm home:lta bongailin kivoja tekstiilejä. Raikasta mustaa ja valkoista. Somisteiden värinä voisi olla hempeää vaaleanpunaista tai mintunvihreää.
Yhdelle seinälle tulee ns. kodinhoitotila johon laitamme pitkän työtason ja alakaapit. Seinälle iso peili. Kaapi meillä on valmiina odottamassa, tason kävimme ostamassa ikeasta. Peilin suhteen ei ole vielä päätetty mitään. Aluksi ajattelin kultaisia kehyksiä, mutta siitä ajatuksesta luovuin, en tiedä miksi. Nyt pitäisi päättää musta vai hopea? Musta olisi aika hallitseva ja rouhea, hopea taas toisi vähän hempeyttä ja tasottaisi mustan ja valkoisen kontrastia.
 
No siinäpä minulle pohdittavaa!
 
Laura
 
 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti