torstai 4. joulukuuta 2014

Mitä tänne kuuluu

Heippahei! Ajattelin tulla päivittämään pikaterkut kun muu perhe ottaa päikkäreitä. Täällä ollaan edelleen koko perhe kotona, kun iskän sairasloma venyi vähän pidemmäksi, myöhemmin huomatun murtuman vuoksi. No nyt ollaan kyllä jo osattu vähän nauttiakin tästä "lomasta" ja ollaan oltu vähän enemmän jo liikkeellä. Ollaan käyty mm. ostoksilla, sukulaisten ja kavereiden luona, vietetty ihan vaan perheen kesken aikaa ja ulkoiltu yhdessä. Minä olen ehtinyt vähän töitäkin tekemään ja viettänyt myös pari iltaa uuden harrastukseni/työni parissa, josta kerron teille vähän myöhemmin. 

Joulua on täällä fiilistelty jo pikkuisen. Yhtenä iltana leivoimme ekan satsin pipareita, jotka kylläkin hävisivät parissa päivässä, joten eiköhän kohta oteta uusinta kierros, kun pikkuisen joulukalenteristakin paljastui uusi piparkakkumuotti. Kuusta olen koristellut pikkuhiljaa ja ajattelinkin aluksi jättää sen aika simppeliksi, mutta nälkä kasvaa syödessä ja taidankin koristella sitä hieman lisää. Joululahjojen kanssa ollaan vielä vähän vaiheessa,mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eikös?  

Huomenna meillä on tiedossa T:n firman pikkujoulut, joten päästään sitäkin kautta vähän joulutunnelmiin. On jäänyt juhlinnat vähän vähille näiden vaivojemme kanssa, mutta eiköhän me yhdestä illasta selvitä kun otetaan rauhallisesti!

Mukavaa loppuviikkoa! 

Laura




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti