perjantai 22. elokuuta 2014

CROCSIT 1-vuotiaalle

Alkuviikosta havahduin kaatosateessa siihen, että meidän neidiltä uupuu syyskengät ja ylipäänsä kaikki sadevaatteet. Kauheasti ei vertailupohjaa ole, koska ensimmäistä kertaa ostamme välikausi juttuja lapselle. Olin kuullut  paljon hyvää crocsin saappaista joten päätin antaa niille mahdollisuuden.
Eniten ehkä huoletti se, onko crocsit hyvät ja tukevat kengät muutama kuukausi sitten kävelemään oppineelle tytölle. Uskon että tukevampiakin kenkiä on olemassa, mutta ei ne normaali kumisaappaatkaan sen tukevampia ole. Myyjän kanssa yhdessä Turun Crocs myymälässä sovitimme kenkää ja hän kertoi, että paljon näitä ostetaan myös 1-vuotiaille. Vaikka pienin koko näistä oli C6 (23), niin Adan 21 jalkaan nämä olivat pienen kasvuvaran kanssa ihan sopivat, eivätkä näytä jalassa yhtään liian isolta. 
Väriksi valikoitui hempeä vaaleanpunainen. Adan vk haalari on harmaa, joten halusin kenkiin selvän tyttövärin. Ja hei onhan noi nyt ihan ylisöpöt!
Miettiessäni Crocsien hyviä puolia, päälimmäiseksi nousi ainakin se, että ne pitävät hyvin lämpimänä, ja villasukan kanssa ei tule kylmä edes pikku pakkasilla. Kengät ovat myös super kevyet ja puhtaana pito helppoa.
Kävimme vielä koiran kanssa iltatoimilla ja samalla testaamassa uusia kenkiä. Sen enempää käyttökokemuksia näistä ei vielä ole, mutta lujaa niillä näytti pääsevän. Aika näyttää oliko järkevä ostos vai ei.


Mukavaa viikonloppua! :)

Laura





torstai 21. elokuuta 2014

Herkullinen MudCake

Joskus ajattelin "mutakakun" valmistamisen olevan jotenkin todella vaivalloista ja aikaa vievää,eihän niin hyvää voi syntyä niin helposti! Kerran kuitenkin luin sen ohjeen ja fiksuna ihmisenä tajusin vasta silloin että kakku vain jätetään raa'aksi eikä siellä ole mikään erillinen täyte sisällä :D No, nykyään mutakakku on oikeastaan vakkari meidän kahvipöydässä. Tässä yksi helppo ja nopea ohje kakun tekoon

100g  voita
 2 1/2dl  sokeria  
   3   munaa 
       2dl  vehnäjauhoja
        5rkl  kaakaojauhetta
       1/2tl  leivinjauhetta
         1tl  vaniljasokeria

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat vaahtoon kokoajan vatkaten. Sekoita loput aineet keskenään ja lisää ne taikinaan. Kaada seos voideltuun vuokaan. Kypsennä  165-asteisessa uunissa 15-18 minuuttia, kunnes kakun pinta tuntuu jo kiinteältä. Päälle voi raastaa vielä suklaata, mutta tarpeeksi makeaa se on ilmankin ;)




keskiviikko 20. elokuuta 2014

Makuuhuoneen sisustus


Makuuhuoneessamme, ja oikeastaan koko alakerrassa on vähän erityylistä mitä yläkerrassa. Yläkerta on melko pelkistetty ja vaalea. Alakertaan halusin enemmän lämpöä ja kodikkuutta. Seinät on maalattu tikkurilan vanhanajan värikartassa olevalla tummalla beigellä (En muista sävynumeroa). Lattia- ja kattolistat ovat koristeelliset ja paksut. Koska seinät ovat melko hallitsevan väriset, on kaikki kalusteet valkoiset. Kalusteet ovat kaikki tuotu mukana vanhasta asunnosta. Ainoastaan tuo vaaterekki on uusi. 
Mietin pitkään mitä haluaisin tuohon sängyn yläpuolelle. Yksi ehdoton oli tytön 1-vuotis valokuva kauniissa kehyksissä. Ajattelin jotain vanhanaikaista hyllyä/tauluhylly, mutta päädyimme kiinnittämään tuon ikean tauluhyllyn siihen, koska sellainen lojui ylimääräisenä varastossa. Siihen saa sitten vaihdeltua mielensä mukaan kehyksiä ja muita esineitä,
Olen jo vähän kyllästynyt kaikkiin tekstitarroihin ja kirjaimiin sisustuksessa, mutta pienissä määrin ne on ihan ok. Varsinkin kehyksiin on kiva laittaa piristäviä lauseita ja elämänohjeita,jos niitä vaikka tulisi sitten paremmin noudatettua! Sitäpaitsi kyllä makkarissa voi jotain rakkausjuttuja olla:)
Vaaterekissä pidän yleensä muutamaa kauniimpaa vaatetta esillä. Niitä vaihtamalla saa myös uutta ilmettä. Rekin alla on vanha puulaatikko jossa säilytän yleensä lehtiä, tai kenkiä.
Syksyksi haaveilen vähän muhkeammasta petauksesta ja seuraavaksi ostoslistalla onkin muutamia uusia tyynynpäällisiä.

Minulle tärkeää on että makuuhuoneessa on rauhallinen ja seesteinen tunnelma. Tällähetkellä olen tyytyväinen!

Laura






maanantai 18. elokuuta 2014

Pitkä neuletakki

Tilasin bestseller.comista muutaman vaatekappaleen syksyksi. Hankintalistalla on ollut pitkä lähes nilkkoihin asti ulottuva neuletakki. Ei välttämättä paras mahdollinen valinta ulkonäöllisesti näin lyhyelle typylle, koska neuleen pituus lyhentää entisestään, mutta pääasia että itse tykkään. Kävin sovittamassa muutamia yksilöitä, ja Vilasta löytyi viimein se mieluinen. Neule on tarpeeksi ohut, mutta kuitenkin lämmin. Monet sovittamani kappaleet olivat jotenkin "säkkimäisiä" päälläni, mutta tämä on vartalonmyötäinen ja siitä pidän.   
  
Yhdistin neuleen luottoleggareihin ja lyhythihaiseen kirjavaan paitaan. Melko mustaa, mutta paita tuo vähän väriä, ja kauluksessa on kivat kultaiset piikikkäät yksityiskohdat. Mun kohdalla "vähän väriä" tarkoittaa valkoista,harmaata, beigeä ja lisää mustaa.
Neule ja paita/Vila, leggarit/H&M, Kengät/Dinsko
  
Myös pikkuneiti kävi vierailulla kuvissa, aina kun muumikeksit loppuivat.

Mitäs piditte?

Laura







sunnuntai 17. elokuuta 2014

Syksy

 
Viikonloppu on ollut kiireinen, kiireisen viikon perään. Tomas vietti koko lauantain raksa talkoissa, siskoni rakentaa siis taloa. Näin ollen vietimme Adan kanssa tyttöjen päivän, ja olikin hyvää aikaa käydä katsomassa hänelle syysvaatteita. Tämän päiväiset kahvittelut vieraiden kanssa peruuntui, mikä oli tosi harmi. Saimme kuitenkin tehtyä paljon rästihommia ja koti tuli puunattua oikein kunnolla. Illalla kävimme vielä hakemassa pihlajan oksia eteisen maljakkoon ja samalla napsittiin vähän kuvia. Nyt sen voi jo todeta, että on syksy. Laitoin heti herättyäni villasukat jalkaan ja takkaan tulen, sisällä oli kylmä.  Valkoiset converset saa kohta heittää kaappiin suojaan kurakeleiltä. Pitkähihaista tarvitaan jo pihalla. Ilma on paljon raikkaampaa, iltaisin on ihanan tunnelmallista. Tervetuloa kynttilät, takkatuli,villasukat,syksy.

Laura






torstai 14. elokuuta 2014

Kuulumisia ja pieni pyöräilijä

Tämä viikko on ollut vähän erilainen pitkään pitkään aikaan. Nimittäin olen muutaman päivän ollut maistelemassa työelämää . Mutta ihan "kesäduunarina" vaan. En siis ole palaamassa sorvin ääreen vielä pitkään aikaan. Nyt sain vain mahdollisuuden tehdä töitä muutaman päivän, kun äitini katsoo tyttöä, ja parin viikon päästä mies pitää isäkuukautta. Sitten jatkuukin taas ihan normaali kotiarki.


Alkuviikosta olen heittänyt sekä oman että Adan vaatekaapit nurin ja tehnyt taas joka syksyisen siivouksen. Heitän turhat vaatteet pois, ja osan ajattelin viedä kirpputorille. Adalle täytyy uusia lähes koko vaatevarasto, kun vaatekoko on vaihtumassa ja muutenkin kaikki vaatteet kulutettu puhki hiekkiksella. Ihan kiva päästä shoppailemaan vähän syksyisempiä kuteita. Itsekin olen muutamaa vaatekappaletta vailla,ja jotain jo hankkinutkin, mutta ihan kokonaan en ajatellut vaatekaappia uusiksi laittaa, ei sovi kotiäidin kukkarolle. Ihana kuitenkin saada kaikki vähän järjestykseen ja valmistautua syksyyn.
Hommattiin myös viikonloppuna viimeinkin pyöräistuin Adalle ja tietysti kypärä. Ihastuin Kiddimoto merkkisiin pyöräilykypäriin, mutta vaikka koko oli ihan sopiva, niin noin pienen päässä se skeitti kypärä näytti niin isolta, että se saa nyt vielä odotella ainakin vuoden. Päädyttiin ihan perus kypärään, joka ostettiin Stadiumista.
Alussa Adaa vähän ihmetytti, että mikä on homman nimi, mutta heti kun pyörä lähti liikkeelle niin kyllä alkoi hymyilyttää.
Viihdytäänkö teillä pyörän kyydissä? Tai onko jollain kenties sellainen vedettävä kärry perässä?

Laura











maanantai 11. elokuuta 2014

Vanhan nojatuolin tuunaus

Tuossa muutama viikko sitten kunnostin mistäpäs muualtakaan kuin lapsuudenkodistani löytyneen vanhan nojatuolin. Niinkuin näkyy, tuoli taisi olla alkuperäisessä kunnossa joten hommaa riitti. Aluksi meinasin vain päällystää uudella kankaalla vanhan kankaan päälle, mutta tulin siihen tulokseen että parempi repiä vanhat kankaat kokonaan irti.
Ensin ruuvattiin molemmat jalat irti, ja sitten vain revin niitatut ja osittain ommellut kankaat irti. Tämän kaiken tehtyä, olo oli vähän epätoivoinen, En ollut varma saanko sitä enää näyttämään nojatuolilta :D
Päällystin tuolin paksulla kankaalla, ja vielä sen päälle tuollainen pitsi kangas. Väriksi valikoitui taas niin lapsiystävällinen ja käytännöllinen valkoinen. Kankaat ostin Ikeasta Ja hintaa niille taisi tulla n.9e
Leikkasin vanhojen kankaiden mukaan uudesta kankaasta sopivat palaset ja aloin asettelemaan kankaita tuoliin. Aloitin istuinosasta. Kankaat kiinnitin niiteillä ja kaikki kohdat mitä ei niiteillä kauniisti saanut, pistin nuppineuloilla kiinni ja ne jäi odottelemaan neulomista. Sitten kiinnittelin selkänojan kankaan samalla periaatteella. Paksumpi kangas piti muuten kiinnittää erikseen pitsikankaan kanssa jotta jäljestä tuli siistimpää, tai näin ainakin minun kohdallani.
Selkänojan takaosaan laitoin pahvia, ja sen päälle vielä kangas. Voin sanoa, että sen verran oli tuossa käsin ommeltavaa, etten ihan heti lähde uudestaan tekemään. Pari kertaa taas ehtisin kiroamaan mitä olinkaan aloittanut!
Jalat kaipasivat myös vähän liimausta ja fiksailua. Ne hiottiin kauttaaltaan, jonka lopulta Tomas joutui tekemään, koska itsellä ei enää kärsivällisyys riittänyt, taas vaihteeksi. 
Lopulta tuoli tuli kuitenkin valmiiksi. Koska en mikään entisöijä ole niin kaikkien oppien mukaan tämä tuskin meni, mutta mielestäni ihan hyvää jälkeä. Jalkojen kiinnitysreikiin tulee vielä puunapit, joskus kun aikaiseksi saamme. Tuoli löysi paikkansa Tytön huoneesta, kun Hayn nojatuoli siirtyi yläkertaan. 

      
Mitäs mieltä olette muutoksesta?

Laura