sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulukarkkeja lahjaksi

Jos joku vielä kaipailee lahjaideoita, niin tässä yksi hyvä ja maukas vinkki. Kyse on siis itsetehdyistä joulukarkeista. Sain idean siskoltani joka viimevuonna lahjoi meidät näillä ja tänävuonna päätimme tehdä näitä T:n sukulaisille. Teimme neljä eri makua ja paketoimme ne nätisti pieniin lasipurkkeihin. Netti on täynnä erilaisia karkkiohjeita, joten varmasti löytyy joka makuun.  Mielestäni aivan mahtava lahjaidis jos yhtään arvostaa itsetehtyjä lahjoja. Ja miksei nämä herkut kävisi naposteltavaksi myös kahvipöytään. Sitten resepteihin! 
VALKOSUKLAAFUDGE

1dl KERMAA
2 dl SOKERIA
1 rkl HUNAJAA
2 rkl VOITA
50 g VALKOSUKLAATA
1 tl VANILLIINISOKERIA

Sekoita kerma ja sokeri, kuumenna hitaasti. Lisää hunaja ja voi, ja anna kiehua hiljalleen n. 15 minuuttia, välillä sekoittaen. Tiputa pieni nokare seosta kylmään veteen, jos se jähmettyy pisaraksi, seos on valmis. Ota kattila pois liedeltä ja lisää valkosuklaa ja vanilliinisokeri, sekoita tasaiseksi. Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun astiaan. Kun seos on jähmettynyt, leikkaa öljytyllä veitsellä haluamasi kokoisia palasia. Oma seokseni ehti jähmettyä niin nopeasti, että kaadoin sen suoraan pelkälle leivinpaperille ja  kaulisin siitä sopivan paksuisen levyn.
RIISISUKLAA

250 g KOOKOSRASVA
4 dl TOMUSOKERI
1/2dl TUMMAA KAAKAOJAUHETTA
2 tl VANILLIINISOKERIA
10 dl SUKLAARIISIMUROJA

Sulata kookosrasva kattilassa.
Lisää sokeri ja kaakojauhe siivilän läpi, sekoita ja anna seoksen jäähtyä. Lisää vanilliinisokeri,kaakao ja murot. Lusikoi pienille paperivuoille ja laita jääkaappiin kovettumaan.
JOULUTOFFEE

2dl SOKERIA
2dl KUOHUKERMAA
2dl SIIRAPPIA

Sekoita kaikki aineet kattilassa. Keitä hiljalleen n. 20-30min, väillä sekoittaen. Tiputa pieni nokare seosta kylmään veteen, jos se jähmettyy pisaraksi, seos on valmis. Kaada pieniin vuokiin ja anna jähmettyä jääkaapissa.
SUKLAAHERKUT

125 g KOOKOSRASVA
1 MUNA
1 1/2 dl TOMUSOKERI
1/2 dl TUMMA KAAKAOJAUHE
1 tl VANILLIINISOKERI


Sulata rasva ja anna jäähtyä. Vatkaa sokeri ja muna kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kaakao, vanilliinisokeri ja jäähtynyt rasva, munasokeri vaahdon joukkoon sekoittaen. Pursota pieniä nokareita karamellivuokiin. Anna jäähtyä jääkaapissa.

Toivottavasti joku sai näistä vielä lahjavinkkiä tai innostuu kokeilemaan omaksi iloksi. Ja muistakaa että kaikki herkut tulee säilyttää viileässä!

Laura


perjantai 19. joulukuuta 2014

Perinteinen joulumme

Tämä onkin viimeinen osa joulusarjasta ja ajattelin kertoa teille hieman meidän joulusta. Meillä mennään edelleen samalla kaavalla kuin lapsuudessa, ja pidän siitä kovasti. Toki mukaan on matkan varrella tullut uusia ihmisiä, mukaanlukien Tomas ja rakas Ada. 

Aloitetaan nyt siitä mitä joulu minulle merkitsee. Rauhottumista, yhteistä aikaa lähimpien kanssa, hyvää ruokaa, lahjoja ja leppoisaa oleilua monta päivää. Omat lahjat eivät enää ole niin suuressa osassa, mitä ennen. En tarkoita etteikö niitä olisi kiva saada, tietysti on! Mutta mielestäni vielä parempaa on lahjojen antaminen ja niiden suunnittelu ja tekeminen. Ja nykyään tietysti itselle tulee suurin ilo oman lapsen ilosta, uskon että tänä jouluna hän osaa jo iloita joulusta. Ainakin lahjoista, monesta leikittäjästä ja puhumattakaan ruuasta ;)

Vietämme joulua vanhempieni luona ja yleensä menemme hyvissä ajoin ennen joulua ja viihdymme siellä monta päivää yli joulun, yleensä uuteenvuoteen asti, sori äiti! Myös sisarukset tulevat jouluksi kotiin. Alkupäivät menee joulutunnelmaan virittäytyessä ja vähän jouluaskareissa auttaessakin. Kuusi koristellaan aatonaattona, jotta lahjoja voi sitten kärrätä kuusen alle heti aattoaamuna.

Jouluaattomme alkaa koko aamun tv:tä tuijotellen ja heti joulurauhanjulistuksen jälkeen syömme riisipuuroa, jonne tietysti on piilotettu manteli! Siinä vaiheessa Ada ottaakin varmasti pienet päikkärit, ja me jatketaan rentoilua. (varmaankin pientä avustusta ruuanlaitossa). Sitten saunotaan ja osa porukasta lähtee joulukirkkoon. Ilta on pyhitetty jouluaterialle ja ruokapöydän ääressä viihdytään pitkään. Mahdollisesti joulupukkikin piipahtaa illalla ja sitten ihmetelläänkin lahjoja ja syödään lisää herkkuja!

Välipäivät vietetään aikalailla saman kaavan mukaan, syöden, leväten ja hyviä leffoja katsellen. Uskon että tänävuonnakaan ei saada valkoista joulua, eikä päästä pulkkailemaan, mutta jospa olisi edes vähän kuivempaa säätä että ulkoilukin onnistuu.Ja saahan sitä lunta kuitenkin toivoa!

Oma joulu on aina paras joulu ja olisi outoa ajatella sitä muunlaiseksi. Kukin tavallaan, eikös! Millainen joulu teillä muilla on? Vietättekö isolla porukalla vai pelkästään oman perheen kesken kotosalla?

Laura

torstai 18. joulukuuta 2014

Pikkuisten pikkujoulut



Vietimme tiistai-iltana pienimuotoisia pikkujouluja täällä meidän luona. Mukana kemuissa olivat sekä aikuiset, että lapset. Ohjelmassa oli tietysti herkuttelua ja jutustelua. Oli kiva nähdä ystäviä, kun viime kerrasta ehti vierähtää jo tovi. Lapsetkaan eivät jostain syystä kauan viihtyneet herkkupöydässä vaan touhusivat keskenään lattialla. 
Tarjolla oli lumihiutale pipareita, glögi-juustokakkua, mariannepusuja, ja joulutorttuja. Suolaista en tällä kertaa leiponut,vaan tarjosin vain sipsejä. Kahvin päälle hörppäsimme vielä glögitkin, kyllä huomaa että joulusyöpöttelyt on nyt aloitettu.


 Ostimme myös pienet joulupaketit ja jokainen lapsi sai valita niistä yhden. Yksi pikkuinen oli valitettavasti kuumeisena kotona, mutta onneksi tonttu muisti häntäkin. Kaikki saivat varmasti mieluiset lahjat. Ada sai plaston astiaston ja sillä onkin nyt leikitty aika tiuhaan tiistan jälkeen.

Sellaiset pikkujoulut meillä, taas niin kivat. On onni että ollaan lasten kautta löydetty noin hyvä porukka, sekä aikuiset, että lapset tulevat hyvin juttuun! :) Nyt lähden jatkamaan joulutohinoita, ei enää montapäivää aattoon.

Hauskaa torstaita!

Laura





perjantai 12. joulukuuta 2014

Joulukortti askartelua

Minulla on ollut jo monena vuonna tapana askarrella itse joulukortit. Oikeastaan niin kauan kun itse olen joulukortteja lähettänyt. Kovin monille emme kortteja lähetä, lähinnä sukulaisille ja kauempana asuville ystäville. Minusta se on ihan kiva tapa muistaa läheisiä ja on niitä kortteja kiva saadakkin.

 Joulukorteissa poseeraa tietysti tyttömme. Otimme kuvat kotona ja teetätimme ne Ifolorilla ihan normaali digikuvina. Sitten liimasin kuvat askartelemiini pohjiin. Tänävuonna teemaväreiksi valikoitui punainen, sininen ja ruskea/ "luonnon" värinen. Lisäksi juuttinarua tai silkkinauhaa ja pieniä "kakkupapereita". Aika pelkistettyä 
meininkiä siis. 

Varsinaiset joulukorttikuvat paljastan myöhemmin jottei ne paljastu ennen kun ne ehtivät perille. Oli kyllä aika show saada edes pari onnistunutta kuvaa, kun joulupallot lentelivät ja tyttö ei meinannut pysyä paikoillaan, mutta pari joulupiparia sai hänet hetkeksi paikoilleen. Ja teetimme myös muutaman kortin vähän vauhdikkaammistakin tilanteista, eihän se niin vakavaa ole! :)

Laura




torstai 11. joulukuuta 2014

Vaaleanpunainen peplumjakku

Pakko tulla hehkuttamaan ,kun löysin mielestäni oikein kauniin ja tyylikkään peplum-helmaisen jakun Vilasta. Etsin vähän parempaa jakkua, mutta kuitenkin rentoa jota voi käyttää sekä juhlallisemmissa menoissa, mutta myös ihan arkena asioilla käydessä. Yksi asia yllätti myös ostajan täysin, nimittäin värivalinta. Vaaleanpunainen väri ei nykyään tule ihan ensimmäisenä mieleen vaatteita ostellessa, mutta tälläkertaa ajattelin sen olevan hyvä valinta. Pukeudun aina niin tummaan, joten pientä väriä saakin olla. Ja tuo on kuitenkin todella hempeän vaalenpunainen eikä ihan silmille hyppivä. En saanut kuvaajaa hätiin, joten nappasin itse peilinkautta pari kuvaa. Ehkä saan tästä jakusta vielä kunnon kuvat joskus tositoimissa!



Mitäs pidätte? Liian tyttömäinen vai ihan tyylikäs? :)

Laura


tiistai 9. joulukuuta 2014

Uusi muhkea huivi

Olen ollut vailla kaulahuivia koko syksyn. Tarkoitan siis vähän parempaan arkikäyttöön, ei pihaleikkeihin tai lenkkeilyihin. Tällähetkellä pinnalla tuntuu olevan isot ja muhkeat hartiahuivit. Vaikka aluksi niitä vähän vierastin, niin muutaman mallailun jälkeen päädyin hankkimaan sellaisen itselleni. Oma huivini löytyi Hm:stä ja valitsin aika neutraalin värisen, beige/musta/harmaa. Huivin saa isosta koostaan huolimatta kiedottua kaulalle, ilman että se näyttää ihan jättimäiseltä. Myös se sopii hartioiden lämmittäjäksi tai vaikka takin päälle vyöllä solmittuna. Sitä solmimista mun täytyy tosin vielä harjoitella. Kokonsa puolesta huvi käy myös Adalle peitoksi rattaisiin tai vaikka autoon. Monikäyttöisyys on plussaa!

 Iskeekö teihin nämä isommat huivit?