maanantai 29. joulukuuta 2014

Virkatut matot

Innostuin taas virkkailemaan mattoja. Se on mukavaa puuhaa, koska valmista tulee äkkiä ja jos yhtään osaa virkata niin se on myös todella helppoa. Aluksi piti tehdä vain siskolleni lahjaksi uuteen kotiin, mutta  lopulta valmiita mattoja tuli kolme, joten pistin kaikki joulupakettiin.
Matot on tehty trikookuteesta. Mielestäni helpompi työstää, kuin se "kovempi" kude. Ja ihan nätisti pysyy myös ryhdissään, vaikka matto onkin joustavampi. Nämä on tehty juhannusruusu-maton ohjeella, mutta vähän sovelletusti jättämällä muutaman kerroksen virkkaamatta ja tekemällä erilaista reunusta.Lahjan saajat kelpuuttivat matot ja uskon että jokainen löytää paikkansa. 

Mitä te olette virkkailleet paksuista kuteista?

Laura




sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joulukuvia

Sitten olis aika laittaa joulu pakettiin! Viimeisen tämän vuoden jouluun liittyvän postauksen toteutan kuvien muodossa. Me palailtiin tänään vasta kotiin joulunvietosta. Tähän päivään asti on vedetty masut täyteen jouluruokaa ja nyt kyllä riittää. Ihana olla kotona pitkästä aikaa, vaikka kivaa oli myös lomailla lähimpien kanssa mamman ja pappan luona. Päiviin mahtui ainakin ruokaa, ulkoilua, makoilua, lautapelejä ja unta!
Saatiinhan me valkoinen joulu

mun lempparit joulupöydässä
Kaikille tuli mieluisia lahjoja
Meidän joulu oli leppoisa ja lämpöinen! Entäs teidän?

Laura













Jouluinen olohuone

Joulu on jo ohi ,mutta julkaisen silti teille viellä kuvia jouluisemmasta kodistamme. Postaus unohtui tuonne luonnoksiin ja siksi kuvia vasta nyt. Kuusi on koristanut olohuonetta jo marraskuusta asti ja kohta se saa lähteä taas varastoon odottelemaan. Muutamia joulukukkia ja pari uutta, tummempaa tyynynpäällistä tuli hankittua. Mitään kovin suurta muutosta ei normaali sisustukseen verrattuna ole, mutta kuusi tuo tietysti sitä omaa jouluista tunnelmaa ja tietysti iltaisin palavat kynttilät. Valitettavasti kuusenkoristeista on ehtinyt jo hajota varmaan puolet, koska joku niitä sieltä käy varastamassa ja tykkää vähän heitellä "pawwoja". Ajattelin kuitenkin että kuusi saa lopun aikaa olla harvempi, enkä enää ostanut uusia koristeita. Tytön huoneeseen laitoin pienen tekokuusen ja vähän joulupalloja. Myös pallovalot koristavat nyt hänen huonettaan. Muita huoneita en paljoakaan koristellut, eteisessä vähän havuja ja kynttilöitä siellä täällä, mutta hillitysti. Varmaan huomaatte että mielestäni yksinkertainen on kaunista :)

Laura










sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulukarkkeja lahjaksi

Jos joku vielä kaipailee lahjaideoita, niin tässä yksi hyvä ja maukas vinkki. Kyse on siis itsetehdyistä joulukarkeista. Sain idean siskoltani joka viimevuonna lahjoi meidät näillä ja tänävuonna päätimme tehdä näitä T:n sukulaisille. Teimme neljä eri makua ja paketoimme ne nätisti pieniin lasipurkkeihin. Netti on täynnä erilaisia karkkiohjeita, joten varmasti löytyy joka makuun.  Mielestäni aivan mahtava lahjaidis jos yhtään arvostaa itsetehtyjä lahjoja. Ja miksei nämä herkut kävisi naposteltavaksi myös kahvipöytään. Sitten resepteihin! 
VALKOSUKLAAFUDGE

1dl KERMAA
2 dl SOKERIA
1 rkl HUNAJAA
2 rkl VOITA
50 g VALKOSUKLAATA
1 tl VANILLIINISOKERIA

Sekoita kerma ja sokeri, kuumenna hitaasti. Lisää hunaja ja voi, ja anna kiehua hiljalleen n. 15 minuuttia, välillä sekoittaen. Tiputa pieni nokare seosta kylmään veteen, jos se jähmettyy pisaraksi, seos on valmis. Ota kattila pois liedeltä ja lisää valkosuklaa ja vanilliinisokeri, sekoita tasaiseksi. Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun astiaan. Kun seos on jähmettynyt, leikkaa öljytyllä veitsellä haluamasi kokoisia palasia. Oma seokseni ehti jähmettyä niin nopeasti, että kaadoin sen suoraan pelkälle leivinpaperille ja  kaulisin siitä sopivan paksuisen levyn.
RIISISUKLAA

250 g KOOKOSRASVA
4 dl TOMUSOKERI
1/2dl TUMMAA KAAKAOJAUHETTA
2 tl VANILLIINISOKERIA
10 dl SUKLAARIISIMUROJA

Sulata kookosrasva kattilassa.
Lisää sokeri ja kaakojauhe siivilän läpi, sekoita ja anna seoksen jäähtyä. Lisää vanilliinisokeri,kaakao ja murot. Lusikoi pienille paperivuoille ja laita jääkaappiin kovettumaan.
JOULUTOFFEE

2dl SOKERIA
2dl KUOHUKERMAA
2dl SIIRAPPIA

Sekoita kaikki aineet kattilassa. Keitä hiljalleen n. 20-30min, väillä sekoittaen. Tiputa pieni nokare seosta kylmään veteen, jos se jähmettyy pisaraksi, seos on valmis. Kaada pieniin vuokiin ja anna jähmettyä jääkaapissa.
SUKLAAHERKUT

125 g KOOKOSRASVA
1 MUNA
1 1/2 dl TOMUSOKERI
1/2 dl TUMMA KAAKAOJAUHE
1 tl VANILLIINISOKERI


Sulata rasva ja anna jäähtyä. Vatkaa sokeri ja muna kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kaakao, vanilliinisokeri ja jäähtynyt rasva, munasokeri vaahdon joukkoon sekoittaen. Pursota pieniä nokareita karamellivuokiin. Anna jäähtyä jääkaapissa.

Toivottavasti joku sai näistä vielä lahjavinkkiä tai innostuu kokeilemaan omaksi iloksi. Ja muistakaa että kaikki herkut tulee säilyttää viileässä!

Laura


perjantai 19. joulukuuta 2014

Perinteinen joulumme

Tämä onkin viimeinen osa joulusarjasta ja ajattelin kertoa teille hieman meidän joulusta. Meillä mennään edelleen samalla kaavalla kuin lapsuudessa, ja pidän siitä kovasti. Toki mukaan on matkan varrella tullut uusia ihmisiä, mukaanlukien Tomas ja rakas Ada. 

Aloitetaan nyt siitä mitä joulu minulle merkitsee. Rauhottumista, yhteistä aikaa lähimpien kanssa, hyvää ruokaa, lahjoja ja leppoisaa oleilua monta päivää. Omat lahjat eivät enää ole niin suuressa osassa, mitä ennen. En tarkoita etteikö niitä olisi kiva saada, tietysti on! Mutta mielestäni vielä parempaa on lahjojen antaminen ja niiden suunnittelu ja tekeminen. Ja nykyään tietysti itselle tulee suurin ilo oman lapsen ilosta, uskon että tänä jouluna hän osaa jo iloita joulusta. Ainakin lahjoista, monesta leikittäjästä ja puhumattakaan ruuasta ;)

Vietämme joulua vanhempieni luona ja yleensä menemme hyvissä ajoin ennen joulua ja viihdymme siellä monta päivää yli joulun, yleensä uuteenvuoteen asti, sori äiti! Myös sisarukset tulevat jouluksi kotiin. Alkupäivät menee joulutunnelmaan virittäytyessä ja vähän jouluaskareissa auttaessakin. Kuusi koristellaan aatonaattona, jotta lahjoja voi sitten kärrätä kuusen alle heti aattoaamuna.

Jouluaattomme alkaa koko aamun tv:tä tuijotellen ja heti joulurauhanjulistuksen jälkeen syömme riisipuuroa, jonne tietysti on piilotettu manteli! Siinä vaiheessa Ada ottaakin varmasti pienet päikkärit, ja me jatketaan rentoilua. (varmaankin pientä avustusta ruuanlaitossa). Sitten saunotaan ja osa porukasta lähtee joulukirkkoon. Ilta on pyhitetty jouluaterialle ja ruokapöydän ääressä viihdytään pitkään. Mahdollisesti joulupukkikin piipahtaa illalla ja sitten ihmetelläänkin lahjoja ja syödään lisää herkkuja!

Välipäivät vietetään aikalailla saman kaavan mukaan, syöden, leväten ja hyviä leffoja katsellen. Uskon että tänävuonnakaan ei saada valkoista joulua, eikä päästä pulkkailemaan, mutta jospa olisi edes vähän kuivempaa säätä että ulkoilukin onnistuu.Ja saahan sitä lunta kuitenkin toivoa!

Oma joulu on aina paras joulu ja olisi outoa ajatella sitä muunlaiseksi. Kukin tavallaan, eikös! Millainen joulu teillä muilla on? Vietättekö isolla porukalla vai pelkästään oman perheen kesken kotosalla?

Laura

torstai 18. joulukuuta 2014

Pikkuisten pikkujoulut



Vietimme tiistai-iltana pienimuotoisia pikkujouluja täällä meidän luona. Mukana kemuissa olivat sekä aikuiset, että lapset. Ohjelmassa oli tietysti herkuttelua ja jutustelua. Oli kiva nähdä ystäviä, kun viime kerrasta ehti vierähtää jo tovi. Lapsetkaan eivät jostain syystä kauan viihtyneet herkkupöydässä vaan touhusivat keskenään lattialla. 
Tarjolla oli lumihiutale pipareita, glögi-juustokakkua, mariannepusuja, ja joulutorttuja. Suolaista en tällä kertaa leiponut,vaan tarjosin vain sipsejä. Kahvin päälle hörppäsimme vielä glögitkin, kyllä huomaa että joulusyöpöttelyt on nyt aloitettu.


 Ostimme myös pienet joulupaketit ja jokainen lapsi sai valita niistä yhden. Yksi pikkuinen oli valitettavasti kuumeisena kotona, mutta onneksi tonttu muisti häntäkin. Kaikki saivat varmasti mieluiset lahjat. Ada sai plaston astiaston ja sillä onkin nyt leikitty aika tiuhaan tiistan jälkeen.

Sellaiset pikkujoulut meillä, taas niin kivat. On onni että ollaan lasten kautta löydetty noin hyvä porukka, sekä aikuiset, että lapset tulevat hyvin juttuun! :) Nyt lähden jatkamaan joulutohinoita, ei enää montapäivää aattoon.

Hauskaa torstaita!

Laura