maanantai 9. helmikuuta 2015

Meidän päivä

Mitään arkisia juttuja en olekkaan pitkään aikaan blogissa kertoillut joten ajattelin perjantaina aamuna, että napsin kuvia pitkin päivää ja kerron, kuinka meidän arki täällä sujuu  Pe oli meille Adan kanssa ihan normaali arkipäivä, kun iskä on jo palannut töihin. Tämä päivä nyt sattui olemaan juurikin siivouspäivä, joten normaalisti meillä ei ole ihan näin natsimeininkiä ja aikataulutettua. Kyllä meillä leikitäänkin.
Herättiin tytön kanssa kahdeksan maissa ja hipsimme yläkertaan aamiaiselle. Nykyään meillä on aamuherätykset siinä 7-8 aikaa, toki tämä asia tuntuu muuttuvan useasti, mutta aika pitkään saadaan yleensä nukkua. Itse söin aamiaiseksi eilistä proteiinilettua ja Adalle keittelin kaurapuuroa. Tämä piti kylläkin syödä vähän salassa, ettei kateus iske. Normaalisti syömme kuitenkin molemmat puuroa tai minä puuron sijaan rahkaa.
Ada ja Tim vielä lepäilivät ja katselivat lastenohjelmia puuron valmistuessa.
Kun aamutoimet saatiin tehtyä ja puurot syötyä, oli hetki aikaa leikeille,  ja samalla minä yleensä juon aamukahvini. Normaalisti syömme lounaaksi edellisen päivän jämiä, mutta nyt niitä ei ollut, joten tyttö sai jatkaa itse leikkejään ja minä aloin valmistamaan meille spagettilaatikkoa. Hyvin harvoin tyttö viihtyy omissa leikeissään yskin ruoan laiton aikana (tai muutenkaan), joten tälläkin kertaa sain kokkailun lomassa keräillä "vahingossa" maahan levinnyttä spagettipussia ja estää tyttöä syömästä ketsuppia suoraan pullosta. Ehdottomasti oma leikkikeittiö on kohta hankintalistalla! 
 Kun ruoka saatiin valmiiksi, aloitimme siivoushommat. Meillä tyttö saa osallistua lähes kaikkeen kotityöhön ja hän rakastaa kaikkia pikkuhommia, kuten imurointia ja pölyjen pyyhkimistä.Näitä tuoleja pyyhittiin tarkkaan ja monesta kohtaa. Myös ruoanlaitto ja kaikkien kodinkoneiden nappuloiden painaminen on hänen lempihommiaan. Monesti saan ottaa koneesta veteliä pyykkejä kun joku on vääntänyt linkouksen pois päältä .
 Kahdentoista maissa alkaa tyttö olla jo kovin nälkäinen ja on lounaan aika. Ruoan jälkeen vien tytön päiväunille. Hän nukahtaa melko helposti. Jatkan itse siivoushommia. Pyyhin vielä pölyjä ja pesen lattiat. Tamppaan myös matot ja kannan ne sisälle. Siistin keittiötä ja pesen vielä wc:n.
Siivouksen jälkeen ehdin hetken hengähtää ja keitän itselleni kahvit ja syön välipalaksi protskupatukkaa (ohjeen löydät täältä).  Kello näyttää kolmea ja Adan huoneesta alkaa kuulua "äitii". Käyn hakemassa tytön yläkertaan ja vaihdamme samantien ulkoiluvaatteet päälle. Vaunuttelimme lähikauppaan ostamaan kukkia ja postittamaan pari kirjettä. Sitten jäimmekin pihalle lumihommiin ja Ada sai välipalaksi leipää ja kaakaota grillikatoksessa:) Kyllä oli tyttö onneissaan kaakaosta, ja sitä onkin hoettu monta päivää sen jälkeen!
Reilu tunnin jälkeen palasimme sisälle ja hommailtiin vielä vähän kodin askareita. Laitettiin kukkia maljakkoon ja istutettiin herneitä ja basilikaa. Siis voiko noin edes tehdä? Laitoin meinaan kaupasta ostetun ruukkubasilikan multaan. No saa nähdä kuoleeko siihen paikkaan, vai alkaako sieltä vielä jotain kasvamaan kun ekat basilikat on käytetty.
Puoli kuuden maissa tuli isi kotiin ja läpystä vaihto. Minä lähdin salille treenaamaan, ja T jäi kotiin ruokkimaan tyttöä. Oltiin sovittu treffit Lauran kanssa tossa lähisalilla. Minä treenailin jalkoja ja rintaa, jopa kyykkääminen onnistui kevyillä painoilla.
Palasin salilta kotiin ennen seiskaa ja pian jo alettiin tytön iltapuuhiin. Mies lähti hakemaan iltapalaksi irtokarkkeja ja minä laitoin tytön nukkumaan. Kello kahdeksan illalla on jo aika hiljaista. Tyttö nukahtaa ja itse pääsen vihdoin istahtamaan rauhassa sohvalle. Monesti aloitan omia projektejani vasta tähän aikaan, mutta nyt oli kyllä niin työläs päivä että sohva vei voiton.
 
Olen hyvin touhukas ihminen ja harvoin olen paikallani täällä kotona. En kuitenkaan ole luonteeltani kovin menevä, viihdyn kotona ja kotipäiviä pitää olla viikossa monta. Toki välillä on mukava käydä ihmisten ilmoilla ja pitääkin käydä, mutta en kaipaa sitä jokaiseen päivään. :)

Tällaista menoa meillä!

Laura









2 kommenttia:

  1. Mukavan touhukas päivä teillä ollut, näitä on kiva lukea! :-) suloinen pieni siivousapuri sinulla <3 itsekään en oikein kotona osaa olla tekemättä mitään, aina on joku projekti päällä tai löytyy siistittävää :D toki leikkihetket on ihan vaan leikkihetkiä(vaikka joskus silloinkin saatan "järjestellä" leluja:D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi useamminkin tehdä näitä, aina vaan tuntuu se kamera jäävän heti aamusta unholaan. :) On kyllä reipas ja suloinen <3 Kai se on pienten lasten kanssa niin että kun ne hetken nukkuu tai muuten antaa myöden niin ennemmin tekee hommia, kun lepää.! :)

      Poista