keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Printtejä netistä


Olen monessa postauksessa valitellut etten löydä hienoja julisteita olohuoneen kehyksiin.  Jo joskus aikaisemmin selailin Society6 sivustoa ja siellähän niitä kuvia on loputtomiin ja jokaiseen makuun. Viimeksi jätin tilaamatta koska en yksinkertaisesti osannut kuvien paljouden takia päättää ja tulin jo ihan sokeaksi. Nyt vierailin uudestaan sivulla ja poimin lemppareita kollaaseihin, jos vaikka näistä olisi jotain apua omiin valintoihin.
Hakuun pistin väriksi vaaleanpunaista ja mintunvihreää. Ensimmäisestä kollaasista parhaiten olohuoneeseen sopisi nuo kukalliset printit. Vaikka pidän kovasti myös tuosta linnusta ja peurasta.

Toisen kollaasin kuvista suosikkejani ovat kaksi ensimmäistä kuvaa. Alimmaisissa on jo liikaa kirkkaita värejä minun makuuni. Muutenkin olen kallistumassa vaaleanpunaiseen, mutta otin näitä printtejä vähän selkeyttämään.
Viimeisessä kollaasissa lemppareiksi muodostui ,no kaikki! Tuon ensimmäisen kuvan haluaisin ehdottomasti, mutta se on niin eri tyyliä mitä nuo muut kuvat, joten voi olla etten löytäisi sille kaveria. Tarvitsen kuitenkin väh. 3 kuvaa. Eli taas on valinnan vaikeus edessä, mutta huomattavasti helpompaa kun olen jo valinnut muutaman lempparin tuhansien kuvien joukosta. Katsotaan mitkä lähtee tilaukseen vai pääsenkö edes sinne asti.

Mitä mieltä te olette? Mitkä sopisi parhaiten yhteen? Onko jollain kokemuksia tästä verkkokaupasta?

Laura




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti